Uunirahka on oma versioni Zapekankasta. Zapekanka on muun muassa Venäjällä ja Virossa tarjottava rahkajälkiruoka. Oma versioni on tosin aika paljon muokattu jättämällä pois rasvan, mannaryynit ja kuivahedelmät. Lopputuloksena on melko terveellinen ja proteiinipitoinen herkku. Jos himoitset rahkapiirakkaa rahkatäytteen vuoksi, niin tämä on todennäköisesti sinua varten.
Rahkaseos
- 500 g rahkaa
- 5 rkl kreikkalaista jogurttia
- 2 munaa
- 3 rkl sokeria
- 1 tl vaniljasokeria
Pinnalle
- ruokosokeria
- kookossokeria
Valmistus
- Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen.
- Sekoita rahka, jogurtti, kanamunat ja sokerit hyvin keskenään vispilällä.
- Voitele korkeareunainen vuoka. Uunirahka nousee paiston aikana reippaasti ja lässähtää uunista otettaessa. Tämä on normaalia!
- Kaada seos vuokaan.
- Ripottele päälle sokerit. Sokerit voi myös jättää pois.
- Laita uuniin noin 45 minuutiksi kunnes pinta on saanut väriä.
- Annetaan jäähtyä. Tarjoillaan joko haaleana tai kylmänä esimerkiksi hedelmäsalaatin, tuoreiden marjojen tai hedelmäsoseen kanssa.