Suolaiset vohvelit

Tortillojen lisäksi pidän erityisesti myös suolaisista vohveleista. Niitä käytän samaan tapaan kuin tortilloja Täytän ne yleensä tuorejuustolla, kasviksilla ja leikkeleellä/tonnikalalla. Ovat vähemmän työläitä tehdä kuin tortillat 🙂 Mausteilla saa kivasti vaihtelevuutta makuun, pitää vain rohkeasti kokeilla. Nämä ovat gluteenittomia ja low FODMAP ystävällisiä.

Taikina (10-12 kpl)

  • 3 dl tummaa täysjyväriisijauhoa
  • 3 dl maissitärkkelystä
  • 2 tl leivinjauhetta
  • 1,5 tl suolaa
  • 2 tl psylliumia
  • 2 tl kuivattua ruohosipulia
  • 3 kananmunaa
  • 10 dl vettä

Valmistus

  1. Sekoita kuivat aineet keskenään
  2. Lisää neste ja kananmunat ja sekoita hyvin
  3. Anna taikinan turvota 15-30 minuuttia
  4. Lämmitä vohvelirauta, voitele ja paista vohvelit
  5. Jos sinulla on automaattinen vohvelirauta, vohveleita voi pitää hieman pidempään valmistusäänimerkin jälkeen, jotta saavat väriä pintaan
  6. Muista sekoittaa taikinaa aina ennen uuden kauhallisen ottamista, koska riisijauho vajoaa kulhon pohjalle
  7. Täytä vohvelit haluamallasi suolaisella täytteellä ja ääntä kohden 🙂

Suklaamajoneesikakku

Suklaamajoneesikakku on yksi lemppareistani ja sitä minun teki tässä yksi päivä kovasti mieli. Eli ei muuta kuin kokeilemaan, onnistuuko se kuinka hyvin gluteenittomana tällaiselta gluteenittoman leivonnan noviisilta. Samalla päädyin ihan erilaiseen kuorrutteeseen kuin alkuperäisessä versiossa, josta yleensä tein tupla-annoksella pelillisen voikreemillä ja tuoreilla marjoilla. Ehkä laitan sen reseptin joskus tänne, kun teen ”normiherkkuja” vieraille. Mielestäni tämä gluteenittoman version lopputulos ei kuitenkaan paljon poikennut alkuperäisestä ohjeesta, vaan oli yhtä suklainen ja mehevä. Kakku säilyi myös sellaisena hyvin jääkaapissa, eikä kuivahtanut. Tällä ohjeella tulee melko matala ja kakku, joten voi myös halutessa tuplata ja pidentää hieman paistoaikaa.

Taikina

  • 1,5 dl teff jauhoja
  • 0,5 dl kaakaojauhetta
  • 0,5 tl soodaa
  • 0,25 tl leivinjauhetta
  • 0,5 tl psylliumia
  • 1 kananmuna
  • 1,25 dl sokeria
  • 0,5 tl vaniljaesanssia
  • 0,75 dl majoneesia
  • 1 dl vettä

Kuorrute

  • 50 g voita
  • 0,5 dl maapähkinävoita
  • 1 rkl vaahterasiirappia

Valmistusohjeet

  1. Laita uuni lämpiämään 175 asteeseen
  2. Sekoita taikinan kuivat aineet keskenään
  3. Vatkaa kananmuna, esanssi ja sokeri kuohkeaksi erillisessä kulhossa
  4. Lisää majoneesi kananmuna-sokerivaahtoon ja sekoita vispilällä
  5. Sekoita jauhoseos vuorotellen veden kanssa kananmuna-sokerivaahtoon
  6. Voitele pienehkö irtopohjavuoka ja jauhota kaakaojauheella
  7. Kaada taikina vuokaan ja paista kakkua noin 30 minuuttia
  8. Ota kakku jäähtymään
  9. Kuorrutetta varten laita voi ja maapähkinävoi kulhoon ja sulata mikrossa sen verran, että ne saa sekoitettua hyvin keskenään
  10. Lisää vaahterasiirappi
  11. Jos kuorrute vaikuttaa liian juoksevalta, voit laittaa sen hetkeksi jääkaappiin
  12. Kun kuorrute on hieman paksuuntunut, kaada se kakun päälle ja laita kakku hetkeksi jääkaappiin

Vinkki! Kuorrutteen sijaan kakun päälle sopii myös hyvin kermavaahto ja tuoreet marjat. Kakku on tuhti, joten sen päälle ei kannata laittaa paksua kerrosta todella makeaa kuorrutetta, ellei sitten myös laita marjoja/hedelmiä keventämään kokonaisuutta.

Fenkoli-palsternakka sosekeitto

Tänään teki mieli keittoa. Jääkaapissa oli fenkoli, joka ei ikinä päätynyt salaattiin. Ja palsternakka, joka ei päätynyt uunijuurekseksi. Päätin siis yhdistää nämä kaksi kohtalontoveria. Ajatuksena oli lisätä keittoon myös kookosmaitoa, mutta sitä ei löytynytkään kaapista. Jääkaapista löytyi kolmen pippurin laktoositonta tuorejuustoa, jota sitten sujautin sekaan. Näin jälkikäteen olen tyytyväinen, ettei sitä kookosmaitoa ollut, koska keitto oli itsessään aika makeaa. Seuraavalla kerralla kokeilen jotain hapanta, kuten laktoositonta smetanaa.

Ainekset

  • 1 fenkoli
  • 350 g palsternakkaa (noin 1 iso tai 2 pienempää)
  • 1 litra vettä
  • 1 tl suolaa
  • 1 rkl kuivattua ruohosipulia
  • 100g kolmen pippurin tuorejuustoa
  • suolaa ja pippuria

Valmistus

  1. Pilko fenkoli ja palsternakka. Fenkolin keittoaika on pidempi, joten sen olen pilkkonut pienemmäksi.
  2. Lisää vesi, suola ja ruohosipuli.
  3. Kiehauta keitto ja anna kiehua noin 20 minuuttia tai niin kauan, että myös fenkoli on pehmeää.
  4. Lisää tuorejuusto ja anna sulaa keittoon.
  5. Soseuta keitto sauvasekoittimella.
  6. Maista ja lisää tarvittaessa lisää suolaa ja pippuria.

Pinaatti-ruohosipuliletut

Välistä tekee mieli oikein isoja ja kunnolla ruskistettuja paistinpannun kokoisia pinaattilettuja. Meillä niitä kutsutaan lätyiksi. Ja siihen puolukkasurvosta päälle, niin hyvää tulee. Tämä resepti on gluteeniton, mutta gluteenittomat jauhot voi halutessaan korvata vehnäjauhoilla.

Taikina

  • 4 dl vaaleaa gluteenitonta jauhoseosta
  • 1 dl teff jauhoa
  • 1 dl vaaleaa riisijauhoa
  • 2 tl suolaa
  • 4 kananmunaa
  • 1 l riisimaitoa
  • 300g pakastepinaattia
  • 1 ruukku ruohosipulia

Valmistus

  1. Sekoita jauhot ja suola keskenään.
  2. Riko munat erilliseen kulhoon ja vatkaa rakenne rikki.
  3. Lisää munien joukkoon riisimaito ja sekoita. Riisimaidon voi halutessaan korvata laktoosittomalla maidolla tai esim. kauramaidolla.
  4. Lisää neste jauhoihin ja sekoita hyvin.
  5. Silppua ruohosipuli sekä sulata pinaatti. Lisää ne taikinaan ja sekoita.
  6. Anna taikinan tekeytyä 30 – 60 minuuttia.
  7. Paista kuten normaalit letut. Taikinasta tulee noin 10 kpl suuria lettuja.
  8. Tarjoile puolukkasurvoksen kera.

Gluteeniton tortilla

Gluteenittomien tortillojen hinta on kaupassa ihan älytön. Eikä ne mielestäni ole kovin hyviäkään. Tortillat kuuluvat perusruokavaliooni, joten kun olen siirtymässä gluteenittomaan FODMAP ruokavalioon, oli täysjyvävehnätortillalle keksittävä jokin järkevä ja hyvä korvike. Kokeilin eri vaihtoehtoja kaura- ja maissijauhoista. Lopulta päädyin riisijauhoihin ja nimenomaan tummaan riisijauhoon. Se muistuttaa maultaan eniten täysjyvätortillaa. Siitä sitten jalostin version, jossa mielestäni on oikea koostumus.

Taikina

  • 3 dl tummaa riisijauhoa
  • 3 dl maissitärkkelystä
  • 3 tl suolaa
  • 3 3/4 dl kiehuvaa vettä

Valmistusohjeet

  • Sekoita riisijauho, maissitärkkelys ja suola keskenään
  • Kiehauta vesi ja lisää jauhoseokseen
  • Sekoita taikina ja laita hetkeksi jääkaappiin vetäytymään
  • Voit jakaa taikinan osiin ja muotoilla niistä pallon jonka kaulit tortillaksi. Käytä maissitärkkelystä estämässä taikinan tarttuminen leivinpaperiin/silikonialustaan.
  • Itse suosin tapaa, jossa kaulin isomman taikinalätyn ja jätän sen ihan pikkuisen paksummaksi. Siitä otan teräväreunaisella kulholla pyöreän tortillan (reunat laitetaan takaisin taikinakulhoon, ei haaskata 🙂 ). Sen jälkeen kaulin tortillaa vielä vähän ohuemmaksi. Tällä tavalla saa melko siistit reunat.
  • Kaulitut tortillat paistetaan kuumalla pannulla muutama minuutti per puoli. Jos haluaa niistä pehmeitä, kannattaa valmiit tortillat laittaa liinan alle ja lopuksi säilyttää muovipussissa.
  • Jos pitää hieman rapsakoimmista tortilloista, veden määrästä voi jättää pois 3/4.
  • Tällä ohjeella tulee noin 8 isoa tortillaa.

Vinkki!

Maustettuja tortilloja saa lisäämällä jauhon sekaan mausteita. Esimerkiksi valkosipulijauhe antaa hyvän lisän. Jos noudattaa FODMAP ruokavaliota, niin kuivattu ruohosipuli (noin 1 ½ rkl) antaa mukavan sipulimaisen maun. Toinen vaihtoehto, intialaisen ruuan ystävälle, on lisätä noin 1 ½ tl jeeraa (eli juustokuminaa) tai vaikka garam masala maustesekoitusta.